Kuka olet?
Jussi Björninen
44-vuotias kolmen lapsen isä Sepänkylästä
Erikoissosiaalityöntekijä, väitöskirjatutkija, työnohjaaja
Tausta
Meillä on kaksikielinen perhe, jossa arki pyörii vahvasti kolmen lapsen koulun ja harrastusten ympärillä. Olen aiemmin toiminut sosiaalityöntekijänä ja esihenkilönä hyvinvointialueella. Olen toiminut aikanaan myös Vähänkyrön perusturvajohtajana ja olin mukana valmistelemassa kuntaliitosta Vaasaan. Jäin vuosi sitten lastensuojelun päällikön virasta yrittäjäksi ja väitöskirjatutkijaksi.
Harrastukset
Harrastan jalkapalloa ja partiota. Sekä vetäjänä että osallistujana. Toimin yhtenä valmentajista KoMun junnuille ja höntsäfutisjoukkueelle, jossa myös itsekin pelaan. Partiossa vedän nuorimman lapsen sudenpentulaumaa ja yhdessä koko perheen kanssa käymme leireillä ja vaelluksilla.
Mikä sai sinut lähtemään ehdokkaaksi, miksi olet mukana?
Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta ja olen sitä aktiivisesti seurannut ja opiskellutkin. Aiemmin ollessani virkamiehenä en voinut asettua ehdolle. Nyt työtilanteen muututtua tämä tuli mahdolliseksi. Olen myös ylpeydellä seurannut vaimoni Karinan uraa Mustasaaren politiikassa. Yhdessä voisimme saada vielä enemmän aikaan!
Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita kunnan ja kuntalaisten kannalta?
Kolmen koululaisen isänä ja sosiaalityöntekijänä lasten ja perheiden asiat ovat lähellä sydäntäni. Haluan olla mukana luomassa turvallista arkea kaikille lapsille Mustasaaressa ja koko Pohjanmaalla. Hallintotieteilijänä haluan edistää laadukkaampaa ja läpinäkyvämpää päätöksentekoa sekä Mustasaaressa ja Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Miksi juuri MSK?
Mustasaaren kuntapolitiikan omalaatuisuuden takia MSK on käytännössä ainoa vaihtoehto suomenkieliselle ehdokkaalle. Mustasaaressa on n. 28% suomenkielisiä, mutta valtuustossa vain noin 14% on suomenkielisiä. Vaikka en olekaan kielipolitiikan ystävä, niin uskon ajavani parhaiten kaikkien mustasaarelaisten etua nimenomaan MSK:n riveissä!