Kuka olet?
Karina Björninen
43-vuotias lehtori Sepänkylästä
Lehtori, kir. ja psyk. sairaanhoitaja, HTM, AmO
Tausta
Olemme kaksikielinen perhe, jossa arki pyörii vahvasti kolmen lapsen kouluarjen ja harrastusten ympärillä. Olen asunut ison osan elämästäni Mustasaaressa, lapsena asuin Koivulahdessa ja kouluajan Sepänkylässä. Kävin välissä opiskelemassa Vaasan puolella, ja olemme nyt asuneet Sepänkylässä 15 vuoden ajan.
Harrastukset
Olen ollut partiolainen lapsesta saakka ja edelleen vaikutan aktiivisesti Ahjopartion riveissä. Kentien tästä syystä meidän perhe retkeilee paljon. Meillä on cairninterrieri, joka kulkee sitkeästi mukana meidän retkillä. Uutena harrastuksena olen aloittanut tyttäreni pesisharrastamisen myötä harrastepesiksen. On muuten kiva ja koukuttava laji tuo pesäpallo! Musiikki on tärkeä osa arkeani ja ilokseni lapsemme ovat myös innokkaita musiikinharrastajia. Meillä on Mustasaaressa hyvä musiikkiopisto, missä opiskella monipuolisesti eri soittimia. Voisin myös sanoa olevani ikuinen opiskelija: tällä hetkellä suoritan ratkaisukeskeisen lyhytterapian opintoja.
Mikä sai sinut lähtemään ehdokkaaksi, miksi olet mukana?
Olen ollut nyt kaksi kautta mukana Mustasaaren poliittisella kentällä. Koko tämän ajan olen ollut sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana. Kuluneella kaudella olen istunut kunnanhallituksessa ja päässyt näkemään ihan eri silmin mitä kaikkea kunnassamme on meneillään. Ensimmäisellä kaudella olin myös tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Olen näiden vuosien aikana oppinut paljon päätöksenteosta ja päässyt vaikuttamaan moniin tärkeisiin asioihin. Nyt olen mukana uuden hallintosäännön työryhmässä sekä pohtimassa Mustasaaren uutta strategiaa. Koen, että minulla on vielä annettavaa ja olen päässyt valtuutettuna vasta kunnolla vauhtiin.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita kunnan ja kuntalaisten kannalta?
Koululaisten äitinä minua kiinnostaa erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi sen laaja-alaisessa merkityksessä. Psykiatrisena sairaanhoitajana pidän tärkeänä, että Mustasaaressa kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus liikkua, harrastaa ja saada tarvittavia palveluita helposti ja nopeasti. Ihmisten mielenterveyttä hoidetaan parhaiten varmistamalla laadukkaan peruspalvelut, joihin on helppo tulla. Kuntalaisten tulee saada palvelua omalla äidinkielellään ja jokaisen ikäryhmän tarpeet tulee huomioida päätöksenteossa. Kuluneella vaalikaudella päätettiin uuden koulukampusalueen rakentamisesta sekä uimahallista. Olen näistä erityisen ylpeä, että ne saatiin aikaan! Sivistyskampuksella alkanut työ ei ole vielä ihan valmis ja haluan olla mukana varmistamassa, että siitä tulee paras mahdollinen kaikille käyttäjille! Suomenkielisen Pilotin (yläkoulun) kohtalo on vielä avoinna, suunnittelussa se sijoittuu vuodelle 2032, mutta varsinaiset päätökset sen rakentamisesta on vielä tekemättä. Tuovilan koulua uhkaa sulkeminen. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tarve on kasvanut kylissä. Näitä ja monia muita asioita täytyy jonkun ajaa valtuustossa!
Miksi juuri MSK?
MSK:n kautta olen päässyt vaikuttamaan monipuolisesti kunnan eri asioihin. Täällä ei toimi perinteinen puoluepolitiikka, johtuen hyvin perinteikkäästä kieli- ja kyläpolitiikkakulttuurista. Tästä syystä MSK oli minulle ainut varteenotettava ryhmä päästäkseni oikeasti edistämään kuntamme asioita. Olemme pieni, mutta todella aikaansaava ja toimelias ryhmä. Meillä on hyvä yhteishenki ja aito halu tehdä Mustasaaresta tasa-arvoisempi ja parempi kunta. MSK:ssa ei tarvitse pohtia puolueen linjaa valtakunnan politiikassa, vaan voimme tehdä päätöksiä, jotka ovat nimenomaan Mustasaaren parhaaksi!

