Kuka olet?
Tuomo ”Tumppi” Iso-Aho
59-vuotias tekninen palvelupäällikkö Sepänkylästä
Paljon kokenut, nähnyt ja tehnyt IT -alan ammattilainen sekä Rakennusmestari.
Tausta
Olen Kurikasta kotoisin ja Vaasan kasvatti. 12 vuoden ”Vantaan-retken” jälkeen tein paluumuuton takaisin Pohjanmaalle, olen ollut sepänkyläläinen Råstin alueelta kesästä 2013 lähtien.
Kaksikieliseen perheeseeni kuuluvat vaimo, jo aikuiset 25-vuotiaat kaksospojat sekä sisäkissa!
Harrastukset
Pienestä asti Huutoniemen kirkon kasvatti. Siellä olen aloittanut myös vapaaehtoisena nuorisotyön parissa 40 vuotta sitten. AKK-Motorsrport ry PienoisAutoilun lajiryhmän jäsen 1992-2002, pj 2002-2006/2015-2018. AKK-Motorsport ry Vuoden toimitsija 2018.
IT, pienoissähköautot, kaikenlainen rakentaminen (vanhan talon sekä suuren ulkorakennuksen kunnostaminen, pihatyöt), toisinaan myös moottorisahalla askarteleminen, mm. Alaskan Mill, kausiluonteinen puimurinkuljettaja.
Mikä sai sinut lähtemään ehdokkaaksi, miksi olet mukana?
Kahdeksan vuotta sitten minua kysyttiin mukaan MSK:n toimintaan ja siten myös edellisiin kunnallisvaaleihin. MSK:n sanoma kuulosti hyvältä, joten lähdin ilomielin mukaan.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita kunnan ja kuntalaisten kannalta?
Kovasti teknisenä ihmisenä itseäni kiinnostavat yhdyskuntarakentaminen, rakentaminen sekä IT-asiat. Varmastikin niissä asioissa itselläni on paljon annettavaa. Toki työ vapaaehtoisena nuorisotyössä pitää silmät avoinna myös nuorison eteen tehtävästä työstä, vanhuksia kuitenkaan unohtamatta – jotka tämän hyvinvoinnin meille ovat mahdollistaneet. Turvataan myös heidän hyvinvointinsa sekä palvelut!
Miksi juuri MSK?
Pidän MSK:n sanomasta ja ensisijaisen tärkeästä työstä parantaa suomenkielisten asemaa kunnassa ja saada tasa-arvoiset palvelut kaikille kuntalaisille. Meitä eivät myöskään sido perinteisten puolueiden sanoma, jota ohjaavat pääsääntöisesti puoluetoimistot pääkaupungin suunnasta. Saamme keskittyä täysillä Mustasaaren kunnan toimintaan – Vaasan seudun parasta katsoen!