MSK on monessa mukana ja täällä näet MSK:n toimintavuoden 2022 kuvien kera !
Aluevaalit
- vuosi aloitettiin valmistautumalla historiallisiin hyvinvointialuevaaleihin ! Omalta osaltamme halusimme olla tässä mukana ja luoda samalla lisää näkyvyyttä yhdistyksellemme MSK:lle. MSK aluevaalisivu. Tulokset.
- Saimme kaksi loistavaa ehdokasta mukaan: Tuula Leponen ja Jorma Jorge Kinnunen sekä vaalitiimin: Jane, Harri ja Tumppi.
Valtuustotyö
- Vuosi aloitettiin kovasti koronan ohjaamana, valtuuston kokouksissa osa oli paikan päällä ja osa etänä. Välillä varavaltuutetuille tulee mahdollisuus päästä valtuuston kokouksiin mukaan, alakuva oikealla – tällä kertaa Tuulan vuoro. Alakuva vasemmalla – meidän varsinaiset valtuutetut: Jane, Martin, Karina, Simo ja Jari.
Sepänkylän koulukeskus on vuosien varrella ollut monestikin esillä, kovasti on ollut ongelmia sisätilan ilman kanssa ja siitä ovat kärsineet, niin oppilaat kuin henkilökuntakin. Uusi koulukeskus on ollutkin yksi tämän valtuustokauden suurimpia asioita, suunnittelussa on ollut mukana henkilökuntaa kuten myös oppilaitakin (alakuva). Nimekseen tälle tuli Sepänkylän sivistyskampus.
- Ryhmätyössä kevyen liikenteen edistämisestä
- Suomen yrittäjien toimitusjohtajan kanssa tutustumassa Mustasaaren yrityksiin.
- Tapaaminen Mustasaaren yrittäjien kanssa
- Eduskunnan ympäristövaliokunnan kanssa maailmanperintöalueella
- Kuntamarkkinoilla puoluejohtajien paneelia seuraamassa.
- Hyvinvointisyksyn asiantuntija Camilla Mäkinen kertomassa Pohjanmaan hyvinvointialueen organisaatiosta
- Mustasaaren hyvinvointijohtaja Otto Domars kertomassa kunnan hyvinvointisektorista.
- Sisaret: Jane Trygg-Kaipiainen, Satu Ritola, Anne Vuorela, Mirja Kauranen, Anne Tunér, Seija Salonen ja Leena Gästgivar
- MSK nostaa valtuustoaloitteilla monipuolisesti esiin tärkeitä asioita !
-
- 7.2.2022 Jane Trygg-Kaipiainen ym. Laajempi työterveydenhuolto kunnan työntekijöille
- 14.3.2022 Jane Trygg-Kaipiainen ym. Kaikki kunnan toimintaan liittyvä viestintä suomeksi ja ruotsiksi, tarvittaessa myös englanniksi
- 14.3.2022 Jari Vuorinen ym. Liikenneturvallisuuden parantaminen Mustasaaressa (Bölentien ja Klaarantien risteys, Mustasaarentien ja Vanhav Bölentien risteys)
- 16.5.2022 Jane Trygg-Kaipiainen ym. Kylätalkkaritoimintaa Mustasaareen
- 13.6.2022 Martin Ahlskog ym. Mustasaaren kunnan valmistautuminen sote-kiinteistöjen vuokrasopimuksen päättymisen jälkeiseen aikaan
- 13.6.2022 Simo Suoranta ym. Hulevesitilanteen parantaminen Auroorantien-Saarantien asuinalueella
- 22.8.2022 Jane Trygg-Kaipiainen ym. Kylät näkyviin Mustasaaren karttaan
Vastaa