Menevää marraskuuta kaikille mussukeille!
Minne aika katoaa? Marraskuun päivät kiitävät tummuudesta tummuuteen ja jättävät jälkeensä vain helmiä muistojen nauhaan. Tästä nopeutuneesta ajan kulumisesta johtuen tuntuu, että hyvästä yrittämisestä huolimatta saa vähemmän aikaan. Vaikka tietääkin vuorokauden jokaisen sekunnin olevan yhtä pitkiä kaikkina vuodenaikoina, tunne ajan kiihtymisestä ei katoa, ennen kuin pysähdymme vetämään henkeä juhlakauden jälkeen – ja toteamme valon paluun.
Jos onnistuu kiireen keskellä pysähtymään hetkeksi, voi yhä löytää luonnosta ja ympäristöstä tarkkailtavaa: Paljailla puilla on kiinnostavia muotoja. Satunnaiset valonsäteet sykähdyttävät. Jos sateenharmaus hetkeksi helpottaa, taivaalla voi nähdä näytelmiä, pääosassa pilvet. Paikkalinnut ovat puuhissaan. Emmantien vartijavaris paikallaan korkean puun latvassa. Katulamppujen erilaiset heijastumat märällä asvaltilla, liikenteen jouluvalot… Näitä riittää.
Marraskuun pimeyteen tarvitaan piristäviä tapahtumia ja tempauksia. Marraskuun juhlia ovat isänpäivä ja miesten päivä, ja Mussukkien kädentaitoviikkojen näyttely Ihan itse tein! on esillä Kulttuuritalolla vielä 12.11. asti. Nähtävillä on monipuolisilla tekniikoilla toteutettuja töitä, materiaaleina kaikkea pehmeistä pehmeimmistä metalliin ja kovaan rautaan. Avajaisiin pääsivät paikalle lähes kaikki näytteilleasettajat, ja heidän kanssaan juhli iso määrä muitakin mussukkeja. Avajaistilaisuus oli mussukkeja yhdistävä lämminhenkinen hetki yhdessä kädentaitajien upeiden töiden ympäröimänä. Kiitos kaikille taitajille, jotka antoivat töitään ihailtaviksi!
Avajaisiset oli myös historiallinen hetki, koska siellä esiteltiin ensimmäisen kerran MSK:n aluevaaliehdokkaat Jorma Kinnunen ja Tuula Leponen. Tähän asti MSK:lla on ollut ehdokkaita vain kuntavaaleissa, ja nyt tapahtui iso askel yhdistyksen asettaessa suomenkielisiä ja puolueisiin sitoutumattomia ehdokkaita myös Pohjanmaan alueelle. Hyvinvointialueenkin asiat kuuluvat meille. Hyvinvointialueen päättäjät tekevät tulevan vuoden alusta alkaen päätöksiä mustasaarelaisten terveyden- ja sosiaalihuollon asioista ja myöhemmin muistakin alueen päätäntävaltaan siirrettävistä asioista. Hyviä ja asiansa osaavia päättäjiä siis tarvitaan varmistamaan suomenkielisten asukkaiden palvelut.
Kuluipa aika hitaasti tai nopeasti, mussukkien juttukaveri päivystää Aikuisopiston kahvilassa tiistaisin klo 18–18.30. Tervetuloa juttelemaan ja kertomaan, mikä Mustasaaressa ja muuallakin mieltä askarruttaa. Noudatamme hygieniasuosituksia, huolehdimme turvaväleistä ja toimimme muutenkin vastuullisesti, toisin sanoen: pidämme huolta toisistamme!
Jane Trygg-Kaipiainen ja mussukkikaverit
MUS Mustasaaren
SUKKI suomenkielinen
Vastaa