Msk ry on pian 30 vuoden ajan tehnyt systemaattista työtä tasa-arvoisemman kunnan eteen. Kuluvalla valtuustokaudella olemme saaneet aikaan todella hyvää keskustelua sekä päätöksiä asian tiimoilta. Keskustelu jatkuu, tavoitteena saada konkreettisia muutoksia mm. sivistyspuolen lautakunnan rakenteisiin sekä toimintaan kautta linjan koko kunnassa. Olemme aktiivisesti tehneet aloitteita asian tiimoilta ja saaneet tästä syystä ensimmäistä kertaa suomenkielisen psykologin viran kuntaan sekä mahdollisuuden vanhemmille valita lapselleen suomenkielistä varhaiskasvatusta Koivulahden alueelle. Kunnanhallitus käsitteli eilen aloitteita koskien tasa-arvoisempia sivistyspalveluita sekä sivistyslautakunnan rakenteeseen liittyen. Viimeinkin tuntuu siltä, että meillä on yhteinen tahtotila kunnassa tämän asian suhteen.
https://yle.fi/uutiset/3-11167858?fbclid=IwAR3F-1TSXUQUdXrNmITe_7Bv4ukrlezTCd8LojpLgtvw1Ei3Diaya99WPFY
Msk ry