MSK - Mustasaaren Suomenkielisten Kunnallisjärjestö ry

MSK:n tehtävänä on puolustaa ja parantaa suomenkielisten asemaa, hyvinvointia ja viihtyvyyttä Mustasaaren kunnassa, jossa ruotsinkielisiä asukkaita on selvä enemmistö

Page 9 of 10

Mitä Mustasaarelaisille on tarjolla ?

Mitä Mustasaarelaisille on tarjolla ?

Kuntaliitossopimuksen tekstistä on ollut nurinaa Mustasaaressa. On esim. esitetty mielipiteitä, että Mustasaari ei saa liitoksessa mitään vaan menettää kaiken.

Itse asiassa liitosta ei tehdä Mustasaaren kunnalle, vaan ennen kaikkea sen asukkaille ja heidän tarpeidensa monipuolisempaa täyttämistä sekä tulevaisuutta varten. Olisi helppoa, jos kaikkien kuntalaisten ongelmat olisivat samalla lailla ratkaistavissa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ongelmia on vaikka minkälaisia. Pienellä kunnalla on rajalliset mahdollisuudet ratkaista näitä ongelmia, eikä auta, vaikka olisi kuinka luova. Tulevaisuus on tärkeä. Siksi konkreettisena esimerkkinä erityisesti lapsia, nuoria ja perheitä ajatellen Vaasassa on isona kaupunkina paljon monipuolisempi palvelujen kirjo, josta yhteisen kunnan asukkaina mustasaarelaisetkin pääsevät osallisiksi. Yhteisesti huolehditaan tietenkin myös vanhenevasta väestöstämme.

Mitä muuta mustasaarelaiset sitten saisivat esille nostettujen miljoonavelkojen, rakennusten korjausvelan ja kaupungin tällä hetkellä hieman heikolta näyttävän taloustilanteen lisäksi? Ensin tulevat mieleen isot asiat: mustasaarelaiset saisivat merkittävän sataman ja uuden laivan, lentokentän ja kaksi rautatieasemaa, mahdollisuuden parempiin liikenneyhteyksiin, sitten kaupunkikeskustan toreineen ja kauppoineen, ostoskeskukset, urheiluareenat, lenkkipolut, laskettelurinteen ja uimahallin, kulttuurinystävälle tasokkaat museot, upeat kokoelmat, monet näyttelytilat, teatterit, festivaalit ja suuren määrän ihmisiä kokoavat muut tapahtumat, kaupungin tytäryhtiöt. Ehkä luetteloon voisi vielä lisätä uuden kongressikeskuksenkin.

Miksi tyytyä omistamaan yhdessä vain osia tai puolet, kun vaasalaisena pääsee yhteisesti omistamaan nämä kokonaan? Lisäbonuksena viriäisi lisää positiivista henkeä yrityselämään, ja täältä lähtisi voimallinen viesti muualle Suomeen, että täällä tartutaan tilaisuuteen ja halutaan ottaa tulevaisuus omiin käsiin.

Jotkut kuntaliitoksen hyötyjä epäilevät mustasaarelaiset yrittäjät ovat tosin julistaneet, etteivät he tarvitse suomenkielisiä asiakkaikseen. Mitä heille sitten olisi vaasalaisina tarjolla? Heitä voisi lohduttaa ja sanoa, että he voivat jatkossakin suunnata palvelunsa ruotsinkielisille. Yrittäjät ovat itsenäisiä ja tekevät itse omat päätöksensä ja markkinointisuunnitelmansa. Yleisempää taitaa silti kuitenkin olla, että yrittäjät ajattelevat hyötyvänsä isommasta ja monikielisestäkin väestöpohjasta.

Yhteisessä kunnassa mustasaarelaiset pääsisivät siis monin tavoin osallisiksi uusista asioista ja mahdollisuuksista. Siksi neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä kannattaa äänestää näiden kuntaliitoksen tarjoamien mahdollisuuksien ja tulevaisuuden puolesta: kyllä kuntaliitokselle.

Jane Trygg-Kaipiainen
MSK ry

Vaasan ja Mustasaaren yhteinen tulevaisuus

Vaasan ja Mustasaaren yhteisen tulevaisuuden puolesta puhuu:

1. Isompi kaupunki on aina vetovoimaisempi kuin pikkukaupunki koska se pystyy tarjoamaan kattavammat palvelut liiketoiminnan näkökulmasta katsottuna. Isompana kaupunkiseutuna saamme pysymään ja mahdollisesti jatkossa tulemaan suurempia yrityksiä alueellemme, jotka vaikuttavat alueemme työllisyyteen ja verotuloihin positiivisesti.

2. Keskussairaala on hyvä esimerkki siitä, miten palvelutasoamme voidaan heikentää, jos emme ole riittävän suuri kaupunki ja väestöpohja, joka ymmärretään eduskunnassa päätöksiä tehtäessä. Koolla on tässä suhteessa olennaista merkitystä. Siitä on nyt todellista näyttöä.

3. Kun muut alueet eri puolilla Suomea kehittyvät liitosten myötä, mutta meidän alueemme seisoo pysähtyneisyyden tilassa muut ajavat kehityksessä selkeästi ohi ja taakse jääneenä on vaikea pitää kiinni edes niistä yhteiskunnallisista palvelulaitoksista, joita alueellamme nyt vielä on, kuten yliopisto, ammattikorkeakoulut, hovioikeus, hätäkeskus, aluehallintovirasto jne. Nämä takaavat meille lähellä olevaa palvelua, koulutusta ja työpaikkoja. Kun nyt saman kokoiset tai jo suuremmiksi muodostuneet kaupunkiseudut alkavat vaatia itselleen isompina kaupunkeina vastaavia palveluita ei näitä palveluja tulla tulevaisuudessa lisäämään, vaan siirretään pienemmältä isommalle. Eikä siinä auta edes selittely, että meillä on ruotsin kielen vahvuus alueellamme. Se jo nähtiin keskussairaalan kohdalla. Ei auttanut. Emme päässeet kahdentoista joukkoon eikä edes kolmanneksitoista.

4. Vaasa tarjoaa yli 5000 Mustasaarelaiselle työpaikan ja on täysin kohtuutonta, että pyrimme hyötymään Vaasasta, mutta kun meidän pitäisi yhdessä kantaa yhteistä vastuuta tulevaisuudesta jätämme sen suurimmalta osin yksin vaasalaisten vastuulle. Mustasaaren on osaltaan kannettava yhteistä vastuuta ja se tapahtuu parhaiten liitoksen myötä.

5. Onko olemassa joku Mustasaarelainen, joka ei hyödyntäisi Vaasan tarjoamia palveluja, miksi emme siis myös voi olla yhdessä jakamassa niistä aiheutuvia kuluja tasavertaisesti veroäyrimme siitä nousematta. Yhdessä yhdistyneenä olemme vahvempia ja turvaamme alueemme tulevaisuuden sekä kehitämme laadukkaampaa ja kattavampaa palveluverkostoa molemmille kieliryhmille.

6. Seinäjoki on esimerkki onnistuneista liitoksistaan. Liitosten myötä Seinäjoki on pystynyt nopeassa tahdissa edistämään infrastruktuuriaan näyttävästi. Seinäjoki on myös hyvä esimerkki siitä, että liitoksilla ja koolla on merkitystä valtakunnallisella tasolla päätöksiä tehtäessä.

7. Suomen hyvinvointipalveluja on rakennettu pitkälti velkaa ottamalla. Sitä ei voi kuitenkaan tehdä loputtomasti. Edessä on velanmaksun aika (velka on yli 100 miljardia). Silloin tullaan sen tosiasian eteen, ettei erilaisilla tuilla olevia palveluja voida enää ylläpitää samassa määrin yhtä laadukkaina ja yhtä kattavasti kuin aiemmin. Tällöin ainut tapa saada edelleen laadukasta palvelua on keskittäminen ja alueellinen yhteistyö. Näihin pitää osata varautua ja turvata tulevaisuus myös näiltä osin alueellamme. Leveämmät hartiat kantavat suurempaa vastuuta ja luovat paremmat puitteet myönteiselle kehitykselle tältäkin osin.

8. Kuntaliitos vain on yksinkertaisesti paras ratkaisu alueemme tulevaisuutta ajatellen.

Kari Hietamäki,
MSK ry

MSK ry kampanjoi aktiivisesti kuntaliitoksen puolesta

MSK ry on aktiivisesti mukana kampanjoimassa kuntaliitoksen puolesta. Jokaisen ääntä tarvitaan. Puhukaa tutuille ja naapureille, että jokainen äänestää tulevassa kansanäänestyksessä !. Tehdään yhdessä meidän lapsille ja lapsenlapsille paras mahdollinen päätös asiassa.

Jarno Perälä, MSK ry

Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys 2019

Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys Mustasaaren kunnan ja Vaasan kaupungin välisestä kuntaliitoksesta toimitetaan sunnuntaina 17.3.2019.

Äänioikeutetut mustasaarelaiset saavat kansanäänestyksessä ottaa kantaa seuraavaan kysymykseen:

”Hyväksytkö Mustasaaren kunnan ja Vaasan kaupungin välisen kuntaliitoksen yhdistymissopimusehdotuksen ja sen liitteiden mukaisesti ?”.

Äänioikeus:

Äänioikeutettu kunnallisessa kansanäänestyksessä on jokainen Suomen taikka muun Euroopan unionin jäsenvaltion, Norjan tai Islannin kansalainen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 17.3. ja jonka kotikunta oli Mustasaari 25.1.2019. Äänioikeutettuja ovat myös muut Mustasaaressa asuvat ulkomaalaiset, joilla on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.

Tarvitset henkilöllisyystodistuksen:

Äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Ota mukaasi äänestyspaikalle esimerkiksi ajokortti, passi tai poliisin myöntämä henkilökortti.

Äänestyspäivä:

Äänestyspaikat ovat auki klo 9.00–20.00. Äänestyspäivänä saat äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty tietopaketin mukana saamaasi ilmoituskorttiin.

Huomaa, että äänestysalueisiin ja äänestyspaikkoihin on tehty muutoksia vuoden 2019 alusta.

Äänestysalueet ja äänestyspaikat:
Björköby, Bodagården, Björköntie 735
Raippaluoto, Replot-Björkö skola, Kirkkotie 94
Norra Vallgrund, Vallgrund skola, Söderuddentie 21
Södra Vallgrund, Södra Vallgrundin ns-talo, Sommarösundintie 335
Brändövik–Söderudden, Odd Inn, Söderuddentie 1526
Iskmo–Jungsund, Iskmo-Jungsundin ns-talo, Jungsundintie 575
Karperö, Norra Korsholms skola, Jungsundintie 64
Sepänkylän eteläinen, Mustasaaren virastotalo, Keskustie 4
Sepänkylän pohjoinen, Korsholms gymnasium, Bölesundintie 10
Skatila, Wasa UF Skatila, Skatilantie 41
Helsingby, Helsingby skola, Puntaistentie 52
Tölby–Vikby, Tölby-Vikby skola, Tölbyn-Vikbyntie 247
Sulva, Solf skola, Urheilukuja 3
Koskö, Koskön kokoontumistalo, Kosköntie 704
Petsmo, Petsmo skola, Petsmontie 508
Koivulahti, Kvevlax skola, Funisbackantie 8
Kuni, Kuni-Vassor skola, Kunintie 19
Vassor, Marttayhdistyksen talo, Vassor byväg 31
Västerhankmo, Hankmo skola, Eidisbackvägen 150
Österhankmo, Österhankmon kylätalo, Österhankmontie 693
Köklot, Kaukaluodon kylätalo, Köklotintie 1436

Kirjeäänestys:

Kunnallisessa kansanäänestyksessä ei järjestetä ennakkoäänestystä kuten yleisissä vaaleissa. Sen sijaan järjestetään kirjeäänestys.

Kaikille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa, lähetetään kirjeäänestysasiakirjat viikolla 8. Äänioikeutetut, jotka eivät ole saaneet kirjeäänestysasiakirjoja, voivat hakea ne Mustasaaren virastotalon infopisteestä, Keskustie 4, 65610 Mustasaari, arkisin klo 8.00–16.00.

Ei kotiäänestystä eikä laitosäänestystä:

Kunnallisessa kansanäänestyksessä ei järjestetä kotiäänestystä eikä laitosäänestystä. Sen sijaan järjestetään kirjeäänestys.

Kysyttävää ?

Jos sinulla on kysyttävää neuvoa-antavasta kunnallisesta kansanäänestyksestä, ota yhteyttä Mustasaaren keskusvaalilautakuntaan, puh. 050 69 635.

#msk ry

Jos haluat liittyä jäseneksi yhdistykseemme …

Jos haluat liittyä jäseneksi yhdistykseemme ja toimintaamme, niin maksa jäsenmaksumme 10€/henkilö/vuosi ja täten olette tervetulleita joukkoomme ja toimintaamme.

Mustasaaren suomenkielisten kunnallisjärjestö ry

Tilinumero: FI34 3131 3002 8117 50

Uudet jäsenet ilmoittautuvat rahastonhoitajalle / sihteerille jäsenkirjan tekemisen kanssa kirjallisesti.

Katse tulevaisuuteen kuntaliitoksen avulla (Jarno Perälä ehdolla 104)

Tulevissa kuntavaaleissa Mustasaaren ja Vaasan tulevaisuudesta päätetään.

Mustasaaressa myös meidän kuntalaisten pitää ottaa vastuu Vaasan alueen kehityksestä. Paras vaihtoehto, millä voidaan taata kuntalaisille riittäviä määriä asuntoja, työpaikkoja, opiskelupaikkoja ja peruspalveluja, on yhdessä Vaasan kanssa. Väittämiä siitä, että onko alueen koolla väliä tai ei, on monia. Yhdessä Vaasan kanssa olemme enemmän ja menestyvä yhtenäinen alue ilman turhia kuntarajoja.

Kuntaliitoksessa Vaasan kanssa olemme myös paremmin mukana kansainvälisessä ja kansallisessa kehityksessä.

Kuntaliitoksen jälkeen, vain turhat kuntarajat poistuvat. Nyt vaaditaan tahtoa, toimintaa ja yhdessä tekemistä koko kunnan ja kuntalaisten kesken.

JARNO PERÄLÄ, ehdolla 104 (MSK)

kuntavaaliehdokas

Mustasaari

Kari Hietamäen vaaliehdokas numero 93 mietteitä

Tässä teille Kari Hietamäen vaaliehdokas numero 93 mietteitä:

Koska Mustasaaressa kunnallisvaalien keskeiseksi teemaksi on noussut kuntaliitos Vaasan kanssa, niin nyt tulisi sopia jo ennen vaaleja ja vaalituloksen julkaisemista, että mikäli vaaleissa menee enemmän liitosmyönteisiä läpi kuin liitosta vastustavia, niin liitosta kannattavien tulisi saada tulevaan valtuustoon ja hallitukseen puheenjohtajien paikat. Mikäli taas liitosta vastustavat saisivat enemmistön niin silloin heidän edustajista tulisi puheenjohtajat niin valtuustoon kuin kunnanhallitukseenkin. Se olisi reilu peli. Tuntuisi aika kummalliselta, mikäli liitosneuvotteluja olisi vetämässä liitosta vastustaneita henkilöitä tai puolestaan, että mikäli kunta jatkaisi itsenäisenä, niin valtuustoa ja hallitusta olisi vetämässä liitosta kannattaneita. Näin pääsisimme johdonmukaiseen lopputulokseen, eikä vaalien jälkeen vasta tuloksen ratkettua tarvitsisi käydä suurempaa vääntöä keille puheenjohtajien paikat kuuluisivat kun periaate olisi jo selvä ja keskenään sovittu. Ja on sanomattakin selvää, että toki äänimäärilläkin on aina merkitystä paikkoja jaettaessa, mutta edellä mainittu näkökulma huomioiden. Eikö kuulostaisikin aika reilulta periaatteelta tässä tilanteessa.

« Older posts Newer posts »