Kuntaliitos äänestyksestä on nyt kulunut puoli vuotta, YLE on haastatellut mm. meidän MSK ry:n omaa valtuutettu Trygg-Kaipiaista siitä millä ajatuksilla valtuutetut ovat tuloksesta nyt.
Haastattelu alla:
Msk ry
MSK:n tehtävänä on puolustaa ja parantaa suomenkielisten asemaa, hyvinvointia ja viihtyvyyttä Mustasaaren kunnassa, jossa ruotsinkielisiä asukkaita on selvä enemmistö
Kuntaliitos äänestyksestä on nyt kulunut puoli vuotta, YLE on haastatellut mm. meidän MSK ry:n omaa valtuutettu Trygg-Kaipiaista siitä millä ajatuksilla valtuutetut ovat tuloksesta nyt.
Haastattelu alla:
Msk ry
Mediassa on paljon ollut keskustelua Mustasaaren taloudesta ja siihen liittyvistä päätösasioista. Valtuutettu Trygg-Kaipiainen avaa seuraavassa tekstissä sitä, miten kunnalle laaditaan talousarvio ja mitä kaikkea siinä pitää ottaa huomioon.
Näin kunnalle laaditaan talousarvio.
Kuntien toimintaa ja sille taloudellisia raameja suunnitellaan lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmin. Lyhyen aikavälin suunnitelma on vuosittain laadittava talousarvio. Talousarviota valmistellaan aina loppuvuodesta seuraavaa vuotta varten, ja sitä käsitellään useaan otteeseen. Tärkeitä vahvistettavia asioita ovat kunnassa päätettävät veroprosentit tuloverolle, kiinteistöverolle ja yhteisöverolle sekä näillä verotuloilla ja valtionavuilla rahoitettavat lautakuntien käyttötalouden määrärahat ja investoinnit. Investointeihin on ollut pakko verotulojen ja valtionavun lisäksi ottaa velkaa.
Ensin kaikille päättäjille ja johtaville viranhaltijoille jaetaan mahdollisimman tarkkaa tietoa Suomen ja erityisesti Mustasaaren taloudellisesta tilanteesta ja tulevista näkymistä. Sitten lautakunnat jatkavat valmistelua viranhaltijoiden kanssa ja kirjoittavat omasta näkökulmastaan, mitä rahasummia tarvittaisiin sellaisiin toimintoihin, jotka lautakuntien jäsenten enemmistön mielestä olisivat tärkeitä kuntalaisille. Tämä on eräänlainen toivelista.
Seuraavaksi kunnanjohtaja tutkii lautakuntien ehdotukset ja laatii niistä oman ehdotuksensa talousarvioksi sen mukaan, mihin hänen mielestään yhteiset rahat parhaiten riittävät, kun huomioidaan käytettävissä olevat varat ja olemassa oleva velka ja mahdollinen lisävelka. Kunnanjohtajan on toimittava kuntien taloudesta annettujen valtiolta tulevien ohjeiden ja säädösten mukaan.
Kunnanjohtajan ehdotusta käsitellään seuraavaksi kunnanhallituksessa, jossa taistelevat erilaiset käsitykset siitä, mihin Mustasaarella on varaa. Jos halutaan tarjota enemmän kuin mihin rahat riittävät, joudutaan korottamaan veroja tai jättämään jotain jollekulle toiselle tarpeellista pois. Investoinnit maksavat aina, ja yleensä niitä rahoitetaan lainalla. On kuitenkin muistettava, että lainaakaan ei edes kunnassa voi määrättömästi olla, ja kaikki lainat pitää pystyä maksamaan takaisin. Kunnanhallituksessa sovitaan tiukkojen keskustelujen jälkeen, mitä tehdään ja mitä ollaan tekemättä, ja niin on syntynyt kunnanhallituksen talousarvioehdotus.
Viimeisen sinetin talousarvio saa, kun kunnanvaltuusto käsittelee sitä vuoden viimeisessä kokouksessaan. Valtuusto on kunnan ylin päättävä elin, ja tässäkin vaiheessa talousarvioon tehdään yleensä ainakin lisäyksiä valtuutettujen enemmistön toiveiden mukaisesti, usein monien puheiden ja äänestysten jälkeen. Valtuuston kokouksia voi seurata suorana netistä käyttämällä kunnan kotisivuilla olevaa linkkiä. Valtuustokokouksen striimaus – asiaviihdettä suoraan elävästä elämästä!.
Msk ry
Jos haluat liittyä jäseneksi yhdistykseemme ja toimintaamme, niin maksa jäsenmaksumme 10€/talous/vuosi ja täten olette tervetulleita joukkoomme ja toimintaamme.
Mustasaaren suomenkielisten kunnallisjärjestö ry
Tilinumero: FI34 3131 3002 8117 50
Viite/viesti: Jäsenmaksu 2019 / (etunimi, sukunimi)
Jarno Perälä
MSK ry
Alla olevasta linkistä tietoa ajankohtaisesta valtuustoaloitteesta.
https://areena.yle.fi/1-50070876?autoplay=true
Msk ry
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Mustasaareen perustetaan suomenkielinen sivistyslautakunta kielellisen tasa-arvon mahdollistamiseksi. Olemme kaikki saaneet kuulla menneiden kuukausien aikana hyvin vahvoja perusteluja siitä, miten tärkeää on kielellisen tasa-arvon mahdollistamiseksi se, että kunnassa toimii rinnakkain sekä suomen- että ruotsinkieliset sivistyslautakunnat.
Me tiedämme, että kielellinen tasa-arvo toteutuu parhaiten lautakunnassa, kun kielellinen edustus on siellä 50-50. Mustasaaressa sivistyslautakunnan 11 jäsenestä 9 jäsentä edustaa Ruotsinkielistä kansanpuoluetta. Kahdesta muusta jäsenestä vain yksi paikka on osoitettu suomenkieliselle lautakunnan jäsenelle. Kielisuhteita tarkasteltaessa muodostuu lautakunta 81,2 % ruotsinkielisistä ja 18,2% suomenkielisistä, joista toinen jäsen edustaa kuitenkin RKP:tä lautakunnassa. Mustasaaren kunnassa ruotsinkielisiä on 68,9 %, suomenkielisiä 28,6 % ja muunkielisiä 2,5 %. Lautakunta ei missään muotoa edusta kunnan kielijakaumaa, vaan pääpaino on ollut siinä, että kukin kylä saa yli 40 vuotta vanhaan sopimukseen perustuen oman edustajan sivistyslautakuntaan. Suomenkielisiä ja heidän edustuksellista määrää kunnassa ei ole tässä sopimuksessa huomioitu millään lailla, vaan vuodesta toiseen on suomenkielisille ei-RKP:n jäsenille osoitettu lautakunnassa vain yksi paikka. Tämä ei missään muodossa mahdollista kieliryhmien tasa-arvoista kohtelua, mikä on monesti näkynyt myös kunnan päätöksenteossa.
Msk ry
Muistattehan kuntalaiset äänestää Sunnuntaina, ellette ole jo osa 40%:n joukossa, jotka ovat jo vaalikuorensa palauttaneet. Vain äänestämällä voitte vaikuttaa !.
Jarno Perälä
MSK ry
Jos haluat liittyä jäseneksi yhdistykseemme ja toimintaamme, niin maksa jäsenmaksumme 10€/talous/vuosi ja täten olette tervetulleita joukkoomme ja toimintaamme.
Mustasaaren suomenkielisten kunnallisjärjestö ry
Tilinumero: FI34 3131 3002 8117 50
Viite/viesti: Jäsenmaksu 2019 / (etunimi, sukunimi)
Jarno Perälä
MSK ry
Miksi puhun liittymisen puolesta? Tässä on ainakin muutamia seikkoja: Koen ristiriitaiseksi mm. sen, että joka päivä ajan töihin Vaasan puolelle ja saan elantoni sieltä.
Silti maksan veroja Mustasaaren puolelle. Mielestäni olisi jopa oikeudenmukaista, että verorahani menisivät yhteisen seudun hyväksi.
Luulen, että meitä mustasaarelaisia Vaasan puolella töissä käyviä on paljon ja että suureksi osaksi käytämme päivittäin palveluita Vaasan puolella. Näin ollen koen sen olevan luonnollista, että kaupunki ja kunta tekevät liitoksen.
Varhaiskasvatuksen ammattilaisena koen erittäin tärkeäksi ja hyväksi sen, että myös tällä saralla saisimme koko alueen yhteiset ja monipuolisemmat palvelut perheiden käyttöön.
Erityisesti toivoisin nuorten ja keski-ikäisten pysähtyvän miettimään ja antamaan äänensä. Mitä he toivovat jatkossa vuosien kuluessa seutumme antavan meille ja tuleville sukupolville, mitä palveluita, tapahtumia, työpaikkoja, koulutusta jne.?
Meillä, joilla työelämää on edessä vielä vuosia, olemme tulevaisuudessa ne, jotka erityisesti tulemme hyötymään tästä liitoksesta.
Itse koen koko Vaasan seudun kaksikieliseksi ja uskon sen myös pysyvän vahvasti sellaisena. En usko liitoksen heikentävän palvelun saantia omalla äidinkielellä.
Olen paljasjalkainen mustasaarelainen ja ylpeä siitä. Olen aina kokenut tärkeäksi oman kunnan asiat. Siksi olisin halunnut pitää kuntamme itsenäisenä, mikäli näkisin sen mahdollisena. Valitettavasti näin vain ei ole. Anna siis äänesi yhteisen tulevaisuuden puolesta !.
Nina Gästgivar
Karperö, Mustasaari
Nyt olisi äärimmäisen tärkeää, että voisimme varmistaa Vaasan seutukunnan menestyksen jatkumisen ja alueen hyvinvoinnin!
Surullisena olen saanut tiedotusvälineistä lukea ja kuulla, miten muutamat alueet ovat putoamassa menestyvien alueiden kelkasta. Valitettavasti tämä meidän alueemme on yksi niistä.
Uskon, ettei Vaasalla, saati sitten Mustasaarella, ole varaa tähän. Mustasaaren väestö ikääntyy. Kuka maksaa heidän hoitonsa ja huolenpitonsa, jos me jääräpäisesti vastustamme kynsin ja hampain järkiliitosta?
Yhdessä me olemme vahvempia! Kyllä leveämmät hartiat aina huomataan, ja ne kantavat paremmin. Veroja maksan mustasaarelaisena mielelläni yhteisen hyvän eteen, mutten halua maksaa enempää vain jääräpäisyyden ja lyhytnäköisyyden takia. Enkä halua antaa tämän upean seutukunnan kuihtua!
Henri Aksberg
MSK ry
17.3.2019 on Mustasaarelaisilla historiallinen hetki antaa oma mielipiteensä kuntaliitoksesta äänestämällä.
Äänestyshän on vain neuvoa antava, mutta silti tärkeä. En ole mikään selvänäkijä, mutta minulla on sellainen käsitys, että kaikki fanaattiset liitosvastustajat menevät uurnille ja lobbaavat kaikki syrjäkylien ukot ja akat omaan leiriinsä.
Myönteisesti kuntaliitokseen suhtautuvista eivät välttämättä kaikki koe äänensä antamista kovin tärkeänä.
Jos näin on, niin haluan muistuttaa, että, vaikka kyse on vain neuvoa antavasta kansanäänestyksestä, niin kyllähän äänestystulos antaa kuitenkin jonkinlaisen tuen ja lisäpointin valtuutetuille.
Mielestäni nyt kannattaa antaa äänensä ja vaihtoehdoista paras on tietysti kyllä.
Kuntaliitokseen löytyy useita syitä. Ne ovat olleet julkisuudessa jo paljon esillä. Sen takia muistutan muutamasta tärkeästä asiasta:
Noin 6 000 ihmistä käy päivittäin Vaasassa töissä, mutta maksavat veronsa Mustasaareen. Työssäkäyntialueen kokoinen kunta on tutkijoiden ja varmasti myös Matti Meikäläisen mielestä järkevin vaihtoehto. Kaikki muistavat myös miten sairaala-asiassa kävi.
Varuskuntakin menetettiin jne. Isommilla hartioilla Vaasaa olisi kuunneltu ja kuunneltaisiin paremmin. 10 suurimman kaupungin joukossa Vaasaa ei enää sivuutettaisi suuremmissa hankkeissa valtion rahoituksessa.
Lapsiperheiden kannattaa myös muistaa, että kuntaliitoksessa toteutuisi paremmin myös kielellinen tasa-arvo päiväkodeissa ja kouluissa.
Keinotekoinen raja luonnollisesta, yhtenäisestä alueesta täytyy poistaa. Samalla alueella ei tarvita kahta kunnan- tai kaupunginvaltuustoa ja -hallitusta.
Vaasasta Pohjanmaan pääkaupunki? Kyllä.
Vaasasta Pohjolan energiapääkaupunki? Kyllä.
Vaasa ja Mustasaari -kuntaliitos? Kyllä.
Äänestämään? Kyllä.
Olli Orrenmaa
MSK ry
© 2026 MSK – Mustasaaren Suomenkielisten Kunnallisjärjestö ry
Theme by Anders Noren — Up ↑